sivut

tiistai 18. syyskuuta 2018

Habitare 2018

Torstaina 13.9. kävimme koulun kanssa Habitaressa Helsingissä. Bussi lähti koulun pihalta klo 8.15. Bussimatka sujui rattoisasti höpötellessä ja naureskellen.

Messukeskuksessa meinasi iskeä epätoivo! Millä ihmeellä saisi kierrettyä koko alueen muutamassa tunnissa? Lähdimme alkuun oman tiimin kanssa kiertelemään, kuvailemaan ja ihmettelemään. Ympäriinsä oli paljon kauniita asioita, värejä ja materiaaleja. Messuilla esiin nousi rottinki, messinki, puu, nahka, sametti, keramiikka ja viherkasvit. Pinnat olivat rouheita ja pehmeitä. Sävyt ja värit olivat maanläheisiä, tummia ja tavaroiden, värien ja materiaalien välillä oli kontrastia. Kuviot olivat graafisia ja pelkistettyjä.

Kokoonnuimme loppuajasta luokan kanssa yhteen ja kävimme syömässä ja kahvilla. Kiertelimme vielä hetken mutta pää ja jalat alkoi olemaan jo niin väsyneet, että istahdimme sisääntuloaulaan odottamaan bussia. Kaiken kaikkiaan päivä oli todella antoisa ja mukava ja kuvia tuli otettua paljon.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti