sivut

torstai 11. lokakuuta 2018

Näyteikkunan toteutus

Tiistaina 9.10.18 lähdimme tiimin kanssa toteuttamaan näyteikkunasuunnitelmaa lastenvaateliike Boboon. Suunnnitelmat oli esitelty ja hyväksytty jo aiemmin edellisellä viikolla.

Ikkunoita oli kokonaisuudessaan neljä. Saimme melko vapaat kädet, mutta ainoina ehtoina oli,  että yhdessä ikkunassa piti olla ainoastaan Gant vaatemerkkiä, sekä esillepanojen täytyi olla yksinkertaisia, jotta tuotteita on helppo vaihtaa.

Teimme yhden ikkunan kerrallaan. Katsoimme valmiiksi esille laitettavat tuotteet ja tavarat ja sen jälkeen purimme vanhat tavarat pois ja laitoimme ne omille paikoilleen. Näyteikkunan alue puhdistettiin ensin imuroimalla ja pyyhkimällä pölyt. Vauhtiin päästyämme työ eteni mukavasti. Kahteen viimeiseen ikkunaan ripustettiin viirinauha, jonka askartelimme yhdessä. Aikaa työhön meni noin kolme tuntia ja asiakaskin tuntui oleva tyytyväinen lopputulokseen.

Näyteikkuna ennen.

Näyteikkunan tekemistä.

Valmiit näyteikkunat.

Viirit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti