sivut

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Työssäoppimassa Prismassa



Aloitin muutama viikko sitten työssäoppimisen Halikon Prismassa, joka kuuluu Suur-Seudun osuuskauppaan. Suur-Seudun osuuskauppa SSO toimii 8 kunnassa läntisen uudenmaan ja Salon seutukunnan alueilla. SSO:n liiketoiminta-alueita ovat päivittäis- ja käyttötavarakauppa, liikennemyymälä- ja polttonestekauppa, matkailu- ja ravitsemiskauppa, rauta-, maatalous- ja puutarhakauppa sekä autokauppa.

Työskentelen Halikon Prisman käyttötavarapuolella. Työtehtäviini kuuluu asiakaspalvelu, hyllyttäminen, esillepanot ja yleinen järjestely. Työ on melko fyysistä ja askeleita päivän aikana kertyy paljon, koska paikka on iso ja välimatkat pitkiä. Tekemistä on runsaasti ja yhtään tylsää päivää ei ole tullut vastaan. Pidän työssä juuri siitä, että hommaa riittää!

Ensimmäisinä päivinä asiaa ja opittavaa tuli paljon. Voisin sanoa, että ensimmäinen viikko oli melko raskas ja työpäivän jälkeen ei paljon muuta jaksanut kuin syödä ja nukkua. Seuraava viikko lähtikin paremmin käyntiin, kun oli jo hieman oppinut talon tavoille. Joka päivä opin uutta ja asiakkaitakin pystyy palvelemaan itsenäisemmin. Työkaverit ovat olleet mukavia ja kärsivällisiä kysymystulvan keskellä :)

Kaikilla työntekijöillä on radiopuhelimet ja korvanapit. Ongelmatilanteessa on helppo kysyä neuvoa sen kautta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti