sivut

tiistai 6. elokuuta 2019

Ei niin yksinkertainen lehtivuoro

Lehtivuoro ja muistilista


Lehtivuoro onkin ihan oma lukunsa, jonka kuvittelin paljon yksinkertaisemmaksi hommaksi. Sitä ei heti opi, koska muistettavaa on niin paljon ja olikin hyvä, että sain harjoitella konkarin kanssa muutamia kertoja ennen omaa lehtivuoroa.

Lehtivuoroon tullaan jo seitsemäksi aamulla. Rullakko haetaan lastausovelta ja kassalehdet järjestellään erikseen omaan kärryyn. Rullakkoon jää lehtipisteelle menevät lehdet. Kierros kannattaa aloittaa toiselta sissänkäynniltä, mutta jokaiselle muodostuu oma taktiikkansa, minkä kokee hyväksi ja luontevaksi tehdä.

Muistilista:


1. Vaihda lööpit, myös ulko-oville.
2. Sisäänkäyntitelineille isommat niput iltasanomaa ja ilta-lehteä
3.Kauppalehti tulee infoon, Hesari, Salkkari ja Turkkari postilaatikkoon. Ne tulee myös sissäänkäynneille.
4. Veikkauslehdet menee infoon.
5. Pressoon 2x IS j 2x IL. Muista tehdä linkillä sisäinen siirto.
6.Tarkista muista lehdistä palautusviikko ja kerää palautettvat pois.
7. Muista kassakampanja A Ja B (keskiviikkoisin), joka toiseen A ja joka toiseen B)
8. Kerää kassalehdistä pois palautettavat lehdet ja laita uudet tilalle, tarkasta palautusviikko muistakin.
9. Vaihtele eri lehtiä eri kassoille.
10. Kerää myös lehtipisteellä palautettavat lehdet pois ja laita uudet tilalle. Yleensä torstaisin tehdään laajempi tarkastus ja käydään kaikki lehdet läpi.
11. Ole tarkkana eri kampanjoiden kanssa. Tarkista ohjeet!
12. Kirjaudu lehtipisteen sivuille ja tee palautukset sivuilla ja lähetä.
13. Tarkasta lehtipisteen sivuilta myös viestit, jos on jotain muuta huomioitavaa.
14. Palautukset banaanilaatikoihin ja päälle tarrat, joihin merkataan päiämäärä sekä kollien lukumäärä. Huomioi palautuksissa , että jotkin tuotteet palautetaan raitapusseissa (merkki lehtipisteen sivuilla).
15. Palutusrullakko viedään taakse torstaisin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti