sivut

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Keväinen istutus

Tänään kävimme tekemässä uudet istutukset hotelli Rikalan sisäänkäynnille. Kuukausi sitten istutetut narsissit olivat tulleet tiensä päähän. Nyt oli orvokeiden vuoro.

Vanhat istutukset oli otettu jo pois, kun menimme paikalle. Ruukkuihin lisättiin uutta multaa ja nyt oli orvokeiden vuoro päästä somistamaan sisäänkäyntiä. Lopuksi vielä kastelimme kukat ja siistimme paikan mullasta ja roskasta.






Tekstausta iloon ja suruun

Salon kukassa on tekstauspalvelu eli asiakas voi halutessaan tekstauttaa kortin. Myös esimerkiksi hautajaisiin tilattuihin kukkavihkoihin tekstataan kortit värssyillä tai ilman.

Pidän kovasti kalligrafiasta ja olen päässyt harjoittelemaan tekstausta. Käsialakin parantuu koko ajan ja opin uusia niksejä tekstin keskittämiseen ja myös silmäkin harjaantuu tehdessä. Mieluista hommaa, jota voisin tehdä enemmänkin! :)

Ensimmäiseen tekstaustyöhöni haastetta toi Eestin kieli.


Parsinneulalla saan tehtyä korttiin huomaamattomat viivat, että tekstin saa menemään suoraan.






Raikasta pinkkiä

Viime viikolla tavarantoimittaja toi mm. uusia ruukkuja. Sain tehtäväksi keksiä niille paikat ja samalla järjestellä nurkassa sijaitseva hylly ja pöytä , johon on suora näkymä etuovelta.

Nurkkaus kaipasi mielestäni hieman raikastusta ja vaaleanpunaiset ruukut kävivät mainiosti hyllykköön ja ne saivat seurakseen hieman harmaata ja valkoista, sekä viherkasveja.

Kokonaisuudesta tuli mielestäni melko kiva ja värit ovat sopusoinnussa toisen hyllykön kanssa, mikä tekee kokonaisuudesta hillityn ja harmoonisen.









Päivittäisiä askareita

Päivät kukkakaupalla kuluu nopeasti. Se on mukavaa, kun on tekemistä!

Aamuisin viedään ulos pöydät ja ulkokukat ja asetellaan kukat nätisti pöydille. Leikkokukille vaihdetaan vedet jos se on sameaa tai likaista ja samalla kukille leikataan veitsellä uudet imupinnat.



Maljakoita saa tiskailla usemman kerran päivässä, sekä lakaista kukkaroskaa lattioilta ja huolehtia muutenkin myymälän siististä ilmeestä.

Viime viikolla otettiin pääsiäistavarat pois myynnistä, pakattiin ruukut ja särkyvät koriste-esineet silkkipaperiin ja pahvilaatikoihin ja vietiin varastoon.





Viikoittain tulee lisää kukkia ja niitä tulee kerralla paljon! Siinä riitttää tohinaa hetkeksi, kun kukat täytyy saada veteen ja etsiä niille paikat. Ensimmäisenä laitetaan neilikat ja ruusut veteen, sen jälkeen muut kukat ja viimeisenä vihreät, jonka jälkeen kukat viedään kylmiöön.

Ennen myyntiin laittoa kukat käsitellään myyntikuntoon. Neilikkaa ja ruusua on paljon, joten sitä saa käsitellä päivittäin. Alalehdet nypitään pois, koska lehdet ei saa osua veteen. Kukille tehdään uudet imupinnat ja ruusuista otetaan piikit pois.





Lisäksi on tietenkin ruukkukukkia, joita kastellaan ja hoidetaan.


lauantai 20. huhtikuuta 2019

Värien juhlaa kukkakaupassa

Aloitin muutama viikko sitten työssäoppimisen Salon kukassa. Liike on perustettu jo vuonna 1957 ja se on toiminut siitä lähtien samalla paikalla. Nykyisen omistajan, Terttu Salinin, omistukseen liike on siirtynyt vuonna 1994.

Salon kukasta saa kukkia eri elämäntilanteisiin, morsiussidontaa, surusidontaa ja juhla-ja tilakoristelua. Liikkeessä on myynnissä leikkokukkia, kimppuja ja kukka-asetelmia, ruukkukukkia, viherkasveja, istutus- ja suojaruukkuja, koriste- ja lahjatavaraa sekä kortteja ja tekstauspalvelu.















































































Ensimmäisenä viikkona sain perehdytyksen puutarhuriopiskelijalta, joka oli harjoittelussa Salon kukassa. Hän kertoi liikkeen toimintatavoista työpäivän aikana ja oli mukava saada ensimmäisille päiville työpari, koska kaikki oli taas niin uutta ja ihmeellistä.












































Ensimmäinen viikko meni opetellessa ihan perusjuttuja, leikkokukkien käsittelyä ja kukkien kastelua ja olinpa melko tehokkaasti unohtanut kukkien nimet, viime harjoittelusta kukkakaupassa kun oli kulunut jo miltei 15 vuotta. Sain myös viedä kukkalahetyksiä ja pääsimme toisen harjoittelijan kanssa istuttamaan hotelli Rikalan ulko-ovien edessä oleviin isoihin ruukkuihin narsisseja. Pääsin myös käyttämään tekstaustaitojani!



Työpiste takahuoneessa.

Neilikan käsittelyä myyntikuntoon.

Orkideat kastellaan noin kerran viikossa upottamalla ne veteen kolme kertaa.









































































Muutaman viikon jälkeen rutiinit alkaneet tulemaan tutuiksi. Mukavaa on, että joka päivälle riittää tekemistä ja saa ihastella kauniita kukkia ja floristien luomia upeita asetelmia ja kimppuja.

Muistiinpanot raportista

RAPORTTI= Toistuva kuvio

Harjoittelin koulussa ennen työharjoittelun alkamista raportin teon illustratorilla. Tässä muistiinpanot, joiden pohjalta osaan tehdä sen tarvittaessa uudestaan.

Raportti

1. Piirrä retangle toolilla neliö, esim. 600px X 600px.


 2. Piirrä/kirjoita raporttiin haluamasi elementit.


 3. Sijoita elementit paikoilleen. Kuvion siirto on aina sama, tässä tapauksessa 600px. Sivuttain 
siirto=horizontal ja ylös ja alas= vertical.




 4. Ota vain takana oleva neliö aktiiviseksi. Ei täyttöväriä, eikä ääriviivaa. Sen jälkeen valitse Arrange- Bring to front.



 5. Poista kaikki ylimääräinen.


 6. Vedä kaikki aktiiviseksi mustalla nuolella. Valitse Window valikosta Pathfinder ja sen jälkeen crop.


 7. Raahaa mustalla nuolella kuviorypäs Swatches valikkoon.


 8. Piirrä Retangle toolilla yksi levy ja hae Swatches valikosta edellä luomasi pinta täyttöväriksi.



Raportti on valmis!

Tässä aikaisemmin tekemäni raportti.